punkter Haastattelu Ola Jodal Pääkaiutin for Smålandskavlen


Tämä on ensimmäinen haastattelu ennen Smålandskavlenia 2010. Haastateltavana on kuuluttaja Ola Jordal. Tarkoituksemme on haastatella myös muita Smålandskavlen 2010 tapahtuman toimitsijoita ja avustajia.



Mikä on suhteesi Smålandskavleniin? Oletko itse juossut sen?

Juoksin ensimmäisen Smålandkavlenin Vimmerbyssä 1985. Vuosien kuluessa on kerääntynyt yhteensä noin 15 lähtöä. Ikävä kyllä minun heiveröisellä kehollani on tapana olla kilpailukauden lopulla sekä kulunut että vaurioitunut, muuten olisi tullut huomattavasti useampia lähtöjä.

Minulle merkitsee Smålandskavlen kolmea asiaa: laatua, vaihtelevaisuutta ja kovaa haastetta. Keskustelu suunnistuksesta käsittelee usein sitä, että on joko valittava hieno maasto, hyvä kartta ja teknisesti vaativa reitti tai kilpailukeskus, josta löytyvät hyvät palvelut ja joka suo yleisölle mahdollisuuden seurata kilpailua. Itse olen sitä mieltä, että korkeatasoinen tapahtuma toteutuu vasta sitten, kun nämä molemmat tarpeet pystytään yhdistämään. Itse pidän Smålandskavlenista juuri siksi, että tavoitteena on näiden kahden vaihtoehdon yhdistäminen. Smålandskavlenin etuna on alueen suuruus ja vaihtelevuus, joka mahdollistaa viestinjuoksun monipuolisessa maastossa. Jonain vuonna on hallittava kumpuileva ja hyvin yksityiskohtainen Oskarshamnin maasto. Seuraavana vuonna kilpailu suoritetaan mäkisissä ja vaihtelevia ratoja tarjoavissa Isabergin metsissä. Vaikka ratapituudet ovat lyhentyneet viime vuosina, Smålandskavlen on yhä kilpailu, joka suosii kestävyysjuoksijoita. Vaativista reiteistä ja sääolosuhteista johtuen vain todella sisukkailla on mahdollisuus onnistua hyvin.

Minkälaiset odotukset sinulla on tämän kauden viestijuoksuista?

Odotan tasaväkisiä ja jännittäviä viestikilpailuja niin naisten kuin miestenkin sarjoissa. Tosiasiassa sekä miesten että naisten viestit vaikuttavat epävarmemmilta kuin pitkiin aikoihin. Jos luettelisin 10 mies- ja naisjoukkuetta, saattaisin kuitenkin jättää mainitsematta joissakin suurissa kansainvälisissä kilpailuissa voittavan joukkueen. On mukava todeta, että suurimmat viestit juostaan tänä vuonna todella hienossa ja teknisessä maastossa.

Onko olemassa joukkuetta, joka voisi haastaa Haldenin?

Kyllä varmasti on.  Halden on kaiken kunnioituksen arvoinen viestijuoksun kehittäjänä 1990 ja 2000-luvuilla. 90-luvun lopulla he hallitsivat miesten sarjoissa, koska heillä oli paras joukkue ja lisäksi he olivat parhaimmat juoksemaan viestiä. 2000-luvun puolivälissä oli muutamia joukkueita, jotka olivat tulosten perusteella yhtä vahvoja kuin Halden. Haldenin hallitseva asema jatkui kuitenkin, koska seuralla edelleen oli parhaat juoksijat. Kilpailijoitaan paremmin he saivat juoksijansa antamaan kaikkensa tilanteen sitä vaatiessa. Viimeisten kahden vuoden aikana ovat muut joukkueet saavuttaneet yhtä hyviä tuloksia. Tosiasiassa Halden ei miesten sarjassa ole tänä aikana hyvistä suorituksistaan huolimatta voittanut 10-milaviestiä, Jukolaa tai Smålandskavlenia.

Naisten sarjoissa Halden on aina ollut vahvoilla, mutta he eivät ole hallinneet samoin kuin miehet eikä heillä myöskään ole ollut ennakkosuosikin paineita. Voitto10-milaviestissä 2009 tosin osoittaa, että he saattavat voittaa suurissa viestikilpailuissa, mutta mielestäni ainakin Ulricehamn ja Domnarvet ovat suurempia suosikkeja kaudella 2010.

Mihin asemaan sijoitat Smålandskavlenin viestien joukossa?

Omasta mielestäni 10-milaviesti ja Jukola ovat selvästi arvokkaimmat viestit. Sitten tulevat SM-viesti ja 25-mannaviesti. Melkein yhtä hyväksi sijoittaisin Smålandskavlenin.

Tunnetko alueen, jossa kilpailut järjestetään?

Itse asiassa en kovinkaan hyvin. Muistaakseni en ole koskaan juossut alueella. Olen vain nähnyt vanhan kartan ja sen perusteella päättelen, etta alue kuuluu niihin, jotka miellyttävät minua: nopea mutta kuitenkin teknisesti vaativa.

Millaisena koet tehtäväsi luotsata yleisö läpi tämän vuoden Smålandskavlenin?

Se on mukava tehtävä. Itse asiassa pidän oikeastaan kaikkia kuuluttajan tehtäviä mukavina, mutta Smålandskavlen on ehdottomasti yksi, jota odotan eniten.

 

 



Relaterade länkar:

litenpil Ola Jodal

Julkaisupäivä 2010-02-18, kl 20:53


litenpil Paluu